So boring... Elämää lukion ja Partion välillä : Paluu arkeen ja riparille

Kun olin tullut Suurjuhlasta kotiin, nukahdin melkein saman tien. Heräsin joskus klo 11. Herättyäni rupesin pelaamaan Änäriä(NHL.), mutta siitäkään ei tullut mitään. Ajatukseni oli vielä eilisessä Suurjuhlassa(Ja ovat vieläkin.). Päätin jatkaa nukkumista, mutta juuri kun pääsin takaisin sänkyyn, kännykkäni alkoi soida. Se ei ollut äiti, isä, puhelinmyyjä, eikä kukaan kavereistanikaan. -Pekka Luokkala, vastasin. Siellä oli eräs seurakunnan työntekijä, joka ihmetteli, miksen ollut isospalaverissa. Missä isospalaverissa, mietin. Sitten tajusin! Olin lupautunut isoseksi kolmosriparille ja olin unohtanut koko jutun. Niinpä puin vaatteet päälle, ja pyöräilin hikihatussa Vanhaan Pappilaan, minne on meiltä 7km. Muut olivat jo paikalla. Siellä oli jo päätetty ryhmien nimiksi näyttelijöiden sukunimet. Kahden muun ryhmän nimet olivat Stallonet ja Carreyt. Päätin antaa ryhmälleni nimeksi Franze´nit(Peter Franze´nin mukaan.). Sen jälkeen käytiin läpi ohjeet saunan lämmittämisestää, säännöistä, ja ryhmien jäsenten nimet. Seuraavalla viikolla se ripari sitten alkoi. Viikko metsässä 15-vuotiaitten nuorten kanssa. Bussi odotti jo Keminmaan Seurakuntakeskuksessa, mistä matkamme alkoi kohti Honkamaan Leirikeskusta. Bussissa odottivat kaverini, ja aloimme keskustelemaan jalkapallon mm-kisoista ja mökkeilystä. Pian olimmekin jo Honkamaassa. Perille päästyämme etsimme itsellemme nukkumapaikat. Tytöt ja pojat nukkuivat eri huoneissa. Itse valitsin saman nukkumapaikan, kuin viime vuoden riparilla.

Siinä todiste. Seuraavaksi oli luvassa lipunnosto. Olen hyvä lipunnostossa, mutta lipunlaskussa lipun viikkaamisessa olen huono. Viime vuonna muut joutuivat odottamaan ainakin 5 minuuttia, kunnes sain parini kanssa viikattua lipun. Ruokailun yhteydessä jaettiin ryhmien tehtävät. Minun ryhmäni tehtäväni oli saunan lämmittäminen. Olin sillä riparilla ainoa, joka onnistui saamaan palohälyttimen ulvomaan, samaan aikaan, kuin lämmitin saunan. Tulipaloa ei tullut onneksi.:) Muita ryhmätehtäviä olivat aamujumiksen suunnittelu, luokan järjestäminen, ruokasalin siivoaminen ja vessan siivoaminen. Aamujumiksessa piti suunnitella seuraavan aamun jumalanpalvelus. Virret, kuka lukee evankeliumin jne. Kun meidän ryhmällä oli vuorossa aamujumiksen suunnittelu, minun piti sillä aikaa, kun riparilaiset puhuivat jumiksesta, siivota roskat lattialta. Omasta mielestäni onnistuin siinä hyvin, mutta pastori ei ollut samaa mieltä kanssani. Hän näytti minulle kädestä pitäen, miten "siivotaan". Ei se paljon eronnut minun siivoamisestani. Sillä aikaa, kun riparilaiset olivat oppitunneilla, me isoset kävimme läpi raamatturyhmien aiheet ja mietimme iltaohjelmaa. Keksimme, että jokaisessa iltaohjelmassa vierailisi yksi hahmo. Minä sain kunnian olla ensimmäinen vieraileva tähti: SHEIKKI!

Seuraava hahmoni oli Rakkauden enkeli, mutta kaikista suosituin hahmoni oli ehdottomasti Musta lihaksikas orja Omar.

Olin useaan otteeseen riparilla ilman paitaa.

Omar innoissaan!

Omar ilman meikkiä ja partaa.

Omar miettii.

Omarin wcselfie. Kun oli raamatturyhmämme aika, joskus se meinasi mennä pelleilyksi, mutta minulla oli tilanne hallinnassa. Saatoin lukea joskus väärin, tai oli muuten hauskaa. Myöhemmillä raamatturyhmillä pastori hermostui nauramisesta sen verran paljon, että liittyi mukaan raamatturyhmäämme. Silloin se ei ollut enää yhtä hauskaa. Vapaa-ajalla tuli sitten lentopalloa ja frisbeegolfia. Kaikki pojat pelasivat lentistä, mutta tytöt eivät olleet yhtä innostuneita siitä. Pingiksen peluu oli myös suosittua poikien keskuudessa. Sitä, mität tytöt tekivät, en tiedä. Todennäköisesti näpläsivät kännyköitään. Ripari onnistui muuten hyvin, mutten yhtenä meinasin KUOLLA. Ihan oikeasti. Oli ruoka-aika ja olimme syömässä. Muistelimme eilistä vierailupäivää, jolloin yhden riparilaisen mummo oli esittänyt pörräävää ampiaista. Nauroin sille, mutta minulla sattui olemaan juuri silloin ruokaa suussa... ja tukehduin. Yhtäkkiä en saanut yhtään happea! Ryntäsin lattialle ja yskin yskimistäni, mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki tuijottivat minua kauhuissaan ja liikkumatta. Kun silmissäni alkoi sumeta, minulla oli vielä viimeinen mahdollisuus. Heittäydyin pöydälle pastorin ja kesäteologin eteen. Taoin rintaani, ja yritin näyttää heille, etten saanut happea. Vasta silloin he tajusivat! Kesäteologi takoi minua selkään niin kauan, kunnes happi alkoi taas virrata keuhkoissani. Pystyin hengittämään, mutta minulla oli tosi huono olo. Menin yrjöämään vessanpyttyyn rippeet pois, ja palasin syömään. Naamani oli melkein yhtä punainen, kuin Felix-Pullo. Silloin ei enää naurattanut. Ääneni palasi kuitenkin illan kuluessa, ja olin taas oma itseni. Kiitos Jumalalle!(Ja enkeleille.) Kaikista kauheinta riparilla oli aamuherätykset. Kuvittele, että olet vielä sikeässä unessa, kunnes... Alkaa kuulua linnunlaulua. Sitten alkaa kuulua jonkun leffan tunnusmusiikki. Esimerkiksi X-Men Theme. Sitten alkaa kuulua jonkun virren hevi-tai gospelversio. Sen jälkeen se kaikista kauhein. Ovi narahtaa hiljaa raolleen, pastori astuu sisään ja lausuu:- Hyvää huomenta. Tervetuloa uuteen päivään, viimeinen leiripäivä. Katsokaas nyt, ilma näyttää raikkaalta, siellä aurinko pilkistelee... - Ei se siltä näytä, sanoin. - Mitä? - Ei se siltä näytä. - Ai näyttää, että on raikas, vai ole raikas? - Näyttää, että on raikas, mutta näyttää, ettei ole aurinkoista. - Jaahas, no me pääsemme tutustumaan siihen ihan pian henkilökohtaisesti... Jne. Miltä kuulosta? Eikö olekin kiva herätys? Tuota joutui sietämään sitten 7 päivää. Mutta loppujen lopuksi leiri meni kaikkien osalta hyvin. Tässä vielä kuvia leiriltä.